Archive for toukokuu, 2009
18 – 23.5 No vielä kaikkee
maanantai, toukokuu 25th, 2009Jyrki Nissinen kävi häröilemässä ja intoilemassa kaikesta. Luennot oli jänniä ja oli kivaa.

Kiva hippipiknik. Alkoi joskus yhdeltä ja vielä iltakymmeneltä pihalla heitettiin Keijjoa ilmaan ja häröiltiin.

Äää, ihmiset lähtee. Ja vielä tolleen ihan varoittamatta.

Parasta juuri nyt:
Manga luettavissa onemangassa. Animesarja on menossa parhaillaan.

12.5 – 15.5 Smell my dark temptation
sunnuntai, toukokuu 17th, 2009S-marketista ei vaikuttanut saavan miesten deodoranttia alle 4,50.
Kiltit on Siis niin siistejä vaatteita.Maksavat mokomat. Koitin tehdä itse, mutta ei tullut niin hienoa.
Bonus bonus
Kaikille tyttöbändiprojektin faneille. Tässä tämmöiset profiilikuvat kahdesta sarjan päähenkilöstä. Lisää henkilöitä tulee kunhan saan aikaiseksi seuraavan episodin. Rock on ’till then!


9-11.5 Kohta wolverinella myydään olutta.
tiistai, toukokuu 12th, 20093.5 Keväisyys leviää
sunnuntai, toukokuu 10th, 2009Keskiviikkona oli surrealistisen valokuvaamisen työpaja. Luennoija höpötti aluksi jotain yleistä ja jakoi sitten kamerat ja antoi 40 minuuttia aikaa kerätä viisi surrealistista valokuvaa. Itse otin jotain 30 ja piti valita parhaat. Työpaja oli kiva ja ihmiset ottivat tosi hienoja kuvia. Mutta ei ihme kun liminka on jo itsessään varsin surrealistinen paikka. (Tila loppuu taas, mahtui vain 4)



















